Sukutietoja

Etusivulle

Jouni Petro 30.7.2007

Olen harjoittanut sukututkimusta joitakin vuosia tallentamalla toisten keräämiä ja Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokannasta kaivamiani tietoja. Tällä sivulla aikaisemmin olleet sukutaulut saa minulta erikseen pyytämällä. Lähetä sähköpostia osoitteeseen jpetro (at) mbnet piste fi tai soita puh. 0400 651 957. Paperimuodossa lähetetyistä perin materiaali- ja postituskulut.

Haluan kiittää kaikkia tietoja antaneita ja virheitä korjanneita. Alkuperäisen tietokannan, jota olen laajentanut, tallensivat Risto Tapanainen ja Olavi Petro. Hyvänä, mutta joiltakin osin epäluotettavana lähteenä mainittakoon Valto A. Peiposen toimittama Laatokan Mantsi -kirja (toim. Valto A. Peiponen. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1997).

Alkuperä

Sukuni tarina sellaisena kuin olen sen oppinut tuntemaan alkaa Petter Feodorinpojan syntymästä 1835 Salmin Työmpäisten kylässä. Kiinnostukseni on kohdistunut isänpuoleiseen Laatokan Mantsinsaarelta lähtevään sukulinjaan, vaikka suvun voi määritellä toisinkin. Vähintään sukunimeni on peräisin Mantsilta.

On mielestäni syytä olettaa, että Petter Feodorinpojan sukunimi oli Petrov tai Petroff. On ajateltu, että sukunimi pohjautuu etunimeen Petter.

Tietojeni mukaan Petter Feodorinpojan puoliso Irina Jegorintytär Sohpoila syntyi Salmissa 1838. He avioituivat 1858, ja heille syntyi kahdeksan lasta. Lapsista vain Ivan (s. 1859) , Dimitri (isoisäni isä, s. 1862) ja Paraskeva (s. 1866) elivät aikuisikään.

Paraskeva Petterintytär avioitui Salmin Nikolain kirkon kirkonpalvelijan Ivan Petterinpoika Pokrovskin (s. 1863) kanssa 1892. Heille syntyi viisi lasta, joista ainakin neljä kuoli pieninä. Klaudia Ivanintyttärelle, s. 1898, en ole löytänyt kuolinaikaa.

Petrot ja Petrolat

Ennen sotia Mantsilla eli kaksi perhettä, Petrot ja Petrolat, jotka olivat toisilleen sukua. Nämä olivat ilmeisesti alkujaan Petroveja molemmat. Yhden tätini kertoman mukaan nimet olisi muutettu n. 1914.

Petter Feodorinpojan vanhin poika Ivan syntyi Salmin Työmpäisten kylässä 1859 ja avioitui Paraskeva Filipintytär Kondrajevin (s. 1861, Impilahti) kanssa. Heille syntyi kolme lasta: Mihail (Mikko, s. 1890, Salmi), Arseni (Arssi, s. 1899, Salmi) ja Feodor (Heikki, s. 1900, Salmi). Työmpäisissä oli ennen sotia Petrolan talo, jonka isäntänä oletan Ivanin olleen.

Mikko Petrola kuoli Laatokan Mantsi -kirjan mukaan ampumavälikohtauksessa Salmissa 6.3.1921. Mikko oli ehtinyt avioitua Anna Alekseintyttären (s. 1895, Salmi) kanssa, ja heille oli syntynyt kaksi lasta: Elisabet (s. 1917, Salmi) ja Johannes (s. 1920, Salmi). Perheen myöhemmistä vaiheista minulla ei ole tietoa.

Arssi otti ilmeisesti sukunimen Pasori. Hän avioitui Ekaterina (Katri) Vasilintytär Kokotin (s. 1899) kanssa, ja heille syntyi neljä lasta: Leo (s. 1926, Salmi), Walentin (s. 1930, Salmi), Elisabet (s. 1932, Salmi) ja Jorma (s. 1936, Salmi).

Heikki Petrola syntyi Salmissa 1900. Hän avioitui Hilda Helena Antintytär Veijalaisen (s. 1903, Jaakkima) kanssa. Heille syntyi yhdeksän lasta. Petrolan sukua elää ainakin pääkaupunkiseudulla.

Petron suku

Petter Feodorinpojan nuorempi poika Dimitri Petro syntyi Salmin Työmpäisten kylässä 1862 ja avioitui Sofia Feodorintytär Peiposen (s. 1867, Salmi). Heille syntyi viisi lasta: Vasili (Vilho, s. 1889), Veera (s. 1890), Petter (Pekka, s. 1901), Maria (s. 1905) ja Nikolai (Niilo, s. 1907).

Vilho eli Vasili Petro avioitui Aune Aleksandra Johanintytär Raution (s. 1895, Alavieska) kanssa ja heille syntyi kuusi lasta, mm. isäni. Vilhon jälkeläisiä elää mm. Lappeenrannassa, Kotkassa ja pääkaupunkiseudulla.

Veera Petro avioitui Andrei Mihailinpoika Jormalaisen (s. 1895, Salmi) kanssa ja heille syntyi kahdeksan lasta. Jormalaisen sukua elää ainakin Mikkelin suunnalla.

Petter Petro kuoli lapsettomana 1980.

Maria Petro avioitui Antti Uimosen kanssa ja heille syntyi kaksi lasta.

Niilo Petro avioitui Maria Alekseintytär Karhatsun (s. 1907, Salmi) kanssa ja heille syntyi kaksi lasta.

Korjauksia ja huomioita saa edelleen esittää.